keskiviikko 20. elokuuta 2014

Ensimmäinen pelitestaus!

Eli otsikon mukaisesti olemme juuri parhaillaan testaamassa Con Amorea ensimmäistä kertaa! Olemme toki testanneet aikaisemmin grafiikoita ja tarinaa, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun testaamme Con Amorea varsinaisen pelin muodossa.

Pelin prototyyppien testaaminen on aina ollut meille luonnollisesti jännittävää, innostavaa ja pelottavaakin. Mitä jos testaajat eivät pidäkään pelistä? Tai jostain ominaisuudesta? Mitä jos meidän täytyykin pistää enemmän asioita uusiksi kuin toivoimme?

Helpotusta testiahdistukseen on kuitenkin onneksi olemassa. Kunhan muistaa pari perusasiaa niin pelin testaamisestakin on mahdollista selvitä hengissä (ja vieläpä vähän viisaampana) :D

1. Hanki palautetta!

Palaute ja rakentava kritiikki auttavat sinua kehittämään pelistäsi entistä paremman :) Positiivinen palaute auttaa näkemään mitkä ominaisuudet kannattaa säilyttää. Rakentava kritiikki puolestaan auttaa näkemään, mitä asioita kannattaa muuttaa tai kehittää pelissäsi. Jos esimerkiksi pelisi tarinaa kuvataan hitaasti käynnistyväksi, mieti miten voisit tehdä siitä kiinnostavamman.

2. Arvosta palautetta!

Muista, että, kun saat kritiikkiä pelistäsi, se ei ole henkilökohtainen loukkaus sinua kohtaan. Päinvastoin! Testaaja haluaa auttaa sinua tekemään pelistäsi entistä paremman. Toisin sanoen kannattaa todella arvostaa saamaasi palautetta ja sen antajaa.

3. Keskeneräisyys kunniaan!


Sama kohtaus 1. toiminnallisesta prototyypistä, sekä alpha-versiosta.

Pelin tekeminen on aina prosessi, joten pelin kuuluukin olla testatessa keskeneräinen. Jos peliä testattaisiin vasta valmiina, sen muuttaminen olisi jo liian myöhäistä. Toisin sanoen peliä kannattaa testata eri kehitysvaiheissa niin paljon kuin inhimillisesti mahdollista. Tällä tavoin peliä voidaan koko pelin kehittämisen ajan muuttaa paremmaksi.

4. Don't Panic

Muista, että sinun ei tarvitse toteuttaa kaikkia muutoksia, joita testaajat sinulle ehdottavat. Suosittelemme lämpimästi, että käyt saamasi palautteet huolellisesti läpi ja harkitset tarkoin, mitkä asiat ovat muuttamisen arvoisia ja mitkä eivät. Jos esimerkiksi useat testaajat ehdottavat korjausta samaan asiaan, kannattaa sen korjaamista vakavasti harkita. Jos taas yksi testaaja on sitä mieltä, että pelisi pitäisi olla tunnelmallisen puzzlen sijaan massiivinen online roolipeli voit todeta, ettei tällainen muutos kertakaikkiaan ole vaihtoehto :D

Jännityksellä jäämme odottamaan, miten oma testauksemme etenee :)

Terkuin: Niina ja Sini

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti