sunnuntai 31. elokuuta 2014

Kiinnostavaa koukkua etsimässä

Tarinavetoisessa pelissä hyvin oleellisessa osassa on luonnollisesti - noh - tarina :)
Mutta miten saada lukija kiinnostumaan pelin tarinasta heti kättelyssä?

Omien kokemusteni valossa olen huomannut, että pelin tarinan käsikirjoittamiseen pätee aikalailla samat säännöt kuin hyvien tarinoiden kirjoittamiseen ylipäätään.

Jokainen tietää, että tarinan kannattaa olla johdonmukainen, kiinnostava, tunteita herättävä jne. Kirjoittamista opiskeltuani, aiheesta keskusteltuani ja paljon luettuani olen päätynyt siihen, että ehkäpä kriittisin kiinnostavan tarinan ominaisuus on kuitenkin kiinnostava alku, eli koukku. Olen tätä mieltä, koska jos alku ei kiinnosta, niin usein tarinaa ei viitsitä lukea (tai pelata) eteenpäin. Kiinnostava alku puolestaan saa lukijan "koukuttumaan" tarinaan.


Minkälaisia alkukoukkuja sitten on? Mielestäni yksi suosituimmista alkukoukuista on kiinnostava mysteeri tai mielenkiinnon herättävä kysymys. Esimerkiksi Harry Potterista kiinnostuin, koska minua kiehtoi, minkä takia Harry joutui asumaan pikkuruisessa komerossa. Mysteeri voi olla myös kiinnostavan hahmon muodossa. Esimerkiksi Ender-kirjassa minusta oli todella kiinnostavaa, että päähenkilönä oli pieni poika.

Tarinan koukku voi myös olla kertakaikkiaan jotain niin erikoista ja poikkeavaa, että on pakko lukea eteenpäin. Hyvä esimerkki on minusta linnunradan käsikirja liftareille, joka alkaa siitä, kun päähenkilön koti uhataan tuhota puskutraktorilla.

Alkukoukku voi tietysti olla myös tilanne, joka herättää kysymyksiä. Tällaiseen koukkuun pyrimme myös Con Amoren alussa! Samalla pyrimme tietysti myös esittelemään kiinnostavat hahmot, joista pelaaja haluaisi tietää lisää.

Hyvä koukku siis herättää pelaajan kiinnostuksen, jolloin pelaaja haluaa tietää lisää tarinasta tai hahmosta tai mieluiten molemmista. Sujuvasti toimivat ja tarinaan sidotut pelimekaniikat puolestaan tukevat tarinaa ja houkuttelevat pelaamaan lisää. Tällöin pelaaja ei pelaa pelkästään siksi, että itse peli on hauska, vaan myös sen takia, että hän haluaa tietää, miten pelin tarina etenee.

Maailmasta löytyy loputtomasti kiinnostavia tarinoita, mutta mistä sitten löytää se kiinnostava koukku omalle pelille? Minusta kaikkein helpoin tapa lähteä etsimään omalle tarinalleen kiinnostavaa alkua, on pohtia, minkälainen alku koukuttaisi juuri sinut?

Terkuin: Niina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti