sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Pisteitä ja pelimotivaatiota

Olemme tällä hetkellä työstämässä Con Amoreen pisteytystä, ja ajattelin pohtia aihetta myös täällä blogissa. Pisteytyksen avulla pyrimme varmistamaan, että Con Amoren tarina etenee pelaajan tavoittelemaan suuntaan. Ennen kaikkea pisteiden avulla peliimme pitäisi tulla uudenlaista haastetta ja motivaatiota.

Mutta miten pisteiden avulla voi oikeastaan tuoda peliin haastetta?

Jokaisen pelin perimmäinen tavoite on motivoida ja innostaa pelaajaa. Tähän tavoitteeseen ei toki päästä pelkästään antamalla pisteitä. Enemminkin pelaamiseen innostaa monta tekijää. Kolme näistä tekijästä ovat pelin tarjoamat haasteet, pelin vastaaminen pelaajan tarpeisiin ja pelin tarjoamat palkkiot.


Pisteet luonnollisesti toimivat palkkioina, mutta samalla niiden tavoitteleminen tarjoaa myös haastetta. On suoritettava haasteita, jotta arvokkaita pisteitä voi saada. On kuitenkin oltava tarkkana, ettei pisteiden tavoitteleminen ole koko pelin sisältö.

Con Amoren tapauksessa pelin sisältö on hyvin tarinapainoitteinen ja pisteytys, sekä haastavuus kulkevat tarinan kanssa käsikädessä. Käytännössä siis pisteitä saadaan Con Amoressa tekemällä valintoja tarinassa. Nämä valinnat puolestaan ohjaavat tarinan kulkua ja pisteet kuvastavat pelihahmojen välisiä suhteita.

Pisteet eivät ole luonnollisesti ainoa palkkio, joita peleissä voi saada. Esimerkiksi uusien tavaroiden ja asujen saaminen omalle pelihahmolleen ovat perinteisesti suosittuja palkintoja. Con Amoren tapauksessa palkkioksi saa pisteiden lisäksi avattua erityisen CG-gallerian kuvia.

Entä pelin vastaaminen pelaajan tarpeisiin? Tässäkin tapauksessa pisteet, palkkiot ja pelaajan motivaatiot tukevat toisiaan. Jokaisen pelintekijän on tunnettava oman pelaajakuntansa tarpeita ja osattava vastata niihin.

Con Amoren tapauksessa haluamme vastata pelaajiemme tarinan ja romantiikan nälkään. Näin ollen myös pelimme palkinnot ja pisteet tähtäävät siihen, että pelaaja etenee romanttisessa tarinassa, ja saavuttaa tähän teemaan sopivia palkintoja.

Kaiken kaikkiaan tavoitteenamme on siis luoda kokonaisuutena innostava, motivoiva ja palkitseva pelikokemus!

Syysterkuin: Niina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti